TYÖHYVINVOINNIN MERKITYS

Työntekijöiden hyvinvointi on yksi menestyvän yrityksen kulmakivi, eikä mielestämme sitä voi painottaa liikaa. Kun työntekijät ovat terveitä ja kivuttomia, kasvaa työssä jaksaminen ja keskittymiskyky huomattavasti, joiden lisäksi työilmapiiri säilyy positiivisena sekä voimaannuttavana. Työmotivaatio kasvaa ja sairauspoissaolot vähenevät, kun keho on tasapainossa.

Niska- ja hartiaseudun kivut ovat yleisempiä kuin koskaan. Valtakunnallisissa medioissa puhutaan jatkuvasti surullisen kuuluisasta some-niskasta ja huonosta ryhdistä. Kaikkeen ei voi työnantajakaan vaikuttaa, mutta jo tietoisuuden lisäämisestä sekä vaihtoehtojen tarjoamisesta voi olla suuri apu. Usein koetaan, että juuri liikuntaharrastuksen aloittaminen on hankalaa, varsinkin ilman ulkopuolisen kannustusta.

YRITYSPÄIVÄN KULKU

Yhtenä vaihtoehtona Fustra tarjoaa liikkuvuusanalyysipäivää, jossa ammattitaitoiset ohjaajat tekevät kartoituksen henkilön kehon tilasta

LIIKKUVUUSANALYYSI

hyödyntäen suomalaista huipputeknologiaa sekä henkilökohtaista arviointia. Vaikka analyysi on henkilökohtainen, ei se vie koko työpäivää, vaan analyysit suoritetaan porrastetusti ja järjestelmällisesti siten, että päivän aikana tehokas työskentely on mahdollista.

Esimerkki: Yrityksessä on 15 työntekijää. Liikkuvuusanalyysipäivälle on varattu aikaa 9-14, mutta yhden työntekijän työaikaa siihen käytetään n. 30 minuuttia.

Liikkuvuusanalyysipäivää varten ei vaadita mitään erikoisjärjestelyjä, ainoastaan tyhjän tilan (esimerkiksi neuvottelu huone tms.) sekä ennalta sovitut aikataulut.  Henkilökohtaiset ohjaajamme osaavat kertoa liikkuvuusanalyysin tulosten perusteella, millaista liikuntaa tulisi lisätä sekä motivoivat liikkumaan!  Lue lisää liikkuvuusanalyysistä tästä.

Mikäli kiinnostuit ja koet, että liikeanalyysipäivä olisi sinun työpaikallesi hyödyllinen, ota meihin yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää ja sekä kuinka liikkuvuusanalyysipäivän voi muokata teidän työpaikallenne sopivaksi!

Ota yhteyttä sähköpostitse [email protected]

 

 

 

TIEDOTE TUTKIMUKSESTA:

Fustra Seniori-sovelluksen käyttökokemukset Helsingin alueen senioriasukkailla

 

Pyyntö osallistua tutkimukseen

Teitä pyydetään mukaan tutkimukseen, jossa tutkitaan mobiilisovelluksen käyttökokemuksia sekä vaikutuksia ikääntyvien aktiivisuuteen ja hyvinvointiin. Olemme arvioineet, että sovellutte tutkimukseen ikänne, asuinpaikkanne ja arvioimanne toimintakyvyn perusteella. Tämä tiedote kuvaa tutkimusta ja teidän osuuttanne siinä. Teille järjestetään mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä tutkimuksen kulusta.

 

Vapaaehtoisuus

Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Osallistuessanne sitoudutte täyttämään tutkimukseen kuuluvan alku- ja loppukyselyn. Voitte tarvittaessa keskeyttää tutkimuksen koska tahansa syytä ilmoittamatta. Mikäli keskeytätte tutkimuksen tai peruutatte suostumuksen, teistä keskeyttämiseen ja suostumuksen peruuttamiseen mennessä kerättyjä tietoja ja näytteitä voidaan käyttää osana tutkimusaineistoa.

 

Tutkimuksen tarkoitus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Fustra Seniori-sovelluksen käyttökokemuksia ikääntyvien keskuudessa ja sovelluksen sisällön vaikutusta ikääntyvien aktiivisuuteen ja hyvinvointiin. Löydettyjen tulosten perusteella sovelluksesta pyritään tekemään käyttöystävällisempi ja ohjelmasisältöä muokataan kohderyhmää parhaiten palvelevaksi. Sovelluksen ominaisuuksia pyritään myös kehittämään kaupallisiin tarkoituksiin.

 

Tutkimuksen toteuttajat

Tutkimus on nopean kokeilun hanke ja se suoritetaan yhteistyössä Fustra International Oy:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Helsingin kaupunki toimii toimeksiantajana ja rahoittaa sovelluksen käytön tutkimushenkilöille. Tutkimuksesta vastaa Fustra International Oy ja vastaavana tutkijana toimii Juho Lahti. Tutkimuksella saavutettua informaatiota hyödynnetään Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Liikuntajohtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössä.

 

Tutkimusmenetelmät ja toimenpiteet

Tutkimuksessa käytetään sekä määrällisiä, että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Osallistujat sitoutuvat täyttämään alku- ja loppukyselyn, joka toteutetaan tietoturvallisella Webropol-alustalla. Lisäksi osallistujien keskuudesta valitaan satunnaisesti muutamia tutkittavia haastatteluun, jotka suoritetaan etäyhteydellä (Zoom/MS Teams). Tutkimuksessa seurataan myös sovelluksen sisältä kerättyä dataa esim. tapahtumien kuittausmääriä. Tutkimukseen osallistuminen kestää noin kaksi kuukautta.

Kyselyillä selvitetään mm. osallistujan itse kokemaa aktiivisuutta ja toimintakykyä. Haastatteluilla selvitetään laajempia tuntemuksia ja mielipiteitä sovelluksen käytöstä. Sovellusdatalla seurataan sovelluksen käytön aktiivisuutta ja helppokäyttöisyyttä.

 

Tutkimuksen mahdolliset hyödyt

Sovellus tarjoaa osallistujalle tukea kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sovellus sisältää valmiit kohderyhmää varten suunnitellut harjoitteet, vinkkejä ja tietoa ravinnosta ja virkistäytymisestä sekä paljon yleistä tietoa hyvinvoinnista. Sovelluksen avulla tavoitellaan osallistujan itse koetun aktiivisuuden ja toimintakyvyn kehittymistä.

 

Tutkimuksesta mahdollisesti seuraavat haitat ja epämukavuudet

Lihaskuntoharjoitteiden suorittaminen voi aiheuttaa tottumattomalle liikkujalle kevyttä uupumusta ja lihassärkyä. Osallistujan on oleellista kiinnittää erityishuomiota ohjeistukseen ja suorittaa harjoitteet oma kuntotaso huomioiden. Voit koko tutkimuksen ajan kysyä ohjeita sovelluksen chat -palvelun kautta. Mikäli kipusi poikkeavat kevyestä uupumisesta tai lihassärystä, lopeta harjoittelu ja tarkistuta liikunnan soveltuvuus asiantuntijalta.

 

Kustannukset ja niiden korvaaminen

Tutkimukseen osallistuminen ei maksa teille mitään. Osallistumisesta ei myöskään makseta erillistä korvausta.

 

Tutkittavien vakuutusturva

Osallistuminen on vapaaehtoista ja perustuu osallistujan omaan vastuuseen sekä mahdolliseen vakuutusturvaan. Ohjelman tuottajat tai toteuttajat eivät vakuuta, eivätkä vastaa suorista tai välillistä vahingoista kokeiluohjelmaan osallistumiseen liittyen.

 

Tutkimustuloksista tiedottaminen

Tutkimustulokset raportoidaan Fustra International Oy:n toimesta Helsingin kaupungille, joka vastaa omista julkaisumenetelmistään. Fustra International Oy julkaisee tutkimustuloksista tiedotteen verkkosivuillaan www.fustra.fi. Tuloksia käsitellään myös opinnäytetyössä, joten ne julkaistaan avoimesti Theseus-tietokannassa.

 

Lisätiedot

Pyydämme teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä vastaavalle tutkijalle Juho Lahdelle.

 

Tutkijoiden yhteystiedot

Vastaava tutkija / opinnäytetyötekijä

Nimi: Juho Lahti

Puh. +358 407568074

Sähköposti: [email protected]

Opinnäytetyön ohjaaja

Titteli: Lehtori

Nimi: Manu Kangaspunta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu / Vierumäen yksikkö

Puh. +358 294471464

Sähköposti: [email protected]

Mielestäni taistelimme ohjaajani kanssa hyvin maan vetovoimaa
vastaan.

Opin paljon hyödyllistä tietoa ihmisen anatomiasta ja kuinka kaikki linkittyy kaikkeen.

Ukkovarpaan tyvi maahan ja siitä aktivoituu asennon rakentaminen polvien, pakaroiden ja vatsalihasten kautta aina lapoihin ja niskaan asti. Suoristuin 15 kerran aikana silminnähden entisestä. Askel on myös kevyt ja voin iloita kävelylenkeistä ilman jalkapohja- ja polvikolotuksia.

Sain myös mahtavia vinkkejä alaselän jäykkyyksien avaamiseen ja pääsen vihdoin kyykkyyn ja ylös helposti. En hengästy enää bussia jahdatessani.

Paras oppi oli kuitenkin se, että ole itsellesi armollinen. Aion jatkaa harjoituksia ja varmasti palaan myöhemmin vielä jumppatuntienkin pariin.

Gained 20+ yards with help from Jarkko Kortelainen at Fustra!

I’m Oscar Stark a Swedish professional golfer and a 2016 European Tour member. I have had the opportunity to work on my physics with Jarkko Kortelainen who started Fustra. My physical goal for the 2015 season was to get stronger and gain 20 yards with my driver.

Two months of a personalized physics and nutrition program made me learn so much more about my body, like how to be more aware of the importance of keeping my core strong with a naturally good body posture as well as a balanced hip. It made me stronger and healthier than ever before as well as more flexible and balanced. But the best of it all was that I did reach my goal of gaining 20+ yards of carry with my driver, having a much stronger body and a more upright set-up that could produce the gained yardage.

Thank you Jarkko at ‪#‎fustra and Rikard Fors at Vallda Golf & CC (my swing coach) for the expertise and the CHANGE you have made and I look forward to keep working with you further getting even more aware of how to take that second big step. Are YOU ready to take your first?”

Käännös:

Sain yli 20 jaardia lisää pituutta lyöntiini Fustran ja Jarkko Kortelaisen avulla

Olen Oscar Stark, ruotsalainen ammatti-golfaaja ja Eurooppa Tourin jäsen. Minulla on ollut mahdollisuus työskennellä fysiikkani parissa Jarkko Kortelaisen kanssa, joka on Fustran kehittäjä. Fyysiikka-puolen tavoitteeni kaudelle 2015 oli vahvistua ja saada 20 jaardia lisää mittaa draiveri-lyöntiini.

Kaksi kuukautta räätälöityä fysiikka- ja ravitsemusohjelmaa sai minut oppimaan niin paljon enemmän kehostani. Opin kuinka tärkeä on pitää keskivartalon voimasta, kehonasennosta sekä lonkkien tasapainosta huolta. Se teki minusta vahvemman ja terveemmän, kuin koskaan ennen. Samalla minusta tuli liikkuvampi ja kehoni oli paremmassa tasapainossa, kuin aikaisemmin. Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että saavutin tavoitteeni, saada 20 + jaardia lisää draiveri-lyöntiini. Paljon vahvemman kropan ja paremman ryhdin kautta sain palaset, jotka antoivat minulle mahdollisuuden saavuttaa saadun tuloksen.

Kiitos Jarkko @fustra ja Rikard Fors Vallda Golf & CC: llä (swing-valmentajani) asiantuntemuksestasi ja muutoksestani, jotka olet tehnyt, odotan innolla jatkossakin työskentelemistä kanssasi saadakseni entistäkin paremmin itseni tietoiseksi siitä, kuinka otan seuraavan ison askel.

Oletko sinä valmis ottamaan ensimmäisen?

www.oscarstarkgolf.com

Minä onnistuin!

”Oli mahtavaa oivaltaa, että ei tarvitse enää koskaan yhtään dieettiä tai mitään poppakonstia pitääkseen itsensä kunnossa. Fustra on elämäntapamuutos
ja sen sekä säännöllisen muun liikunnan avulla pysyn kunnossa lopunelämäni.

Olen ollut Forever Keravan jäsen reilut 4 vuotta. Liittymään minut sai sisko ja tytär. Oikeastaan kaikki alkoi väärinkäytöksestä kun molemmat saivat jäseninä lahjoittaa ystävälle kaksi viikkoa ilmaista liikuntaa. Käytin molemmat eri kaupungeissa. Kuukausi säännöllistä liikuntaa ja olin ihan koukussa.

Ajattelin että josko kiinteytyisi ja jaksaisi kymmenen polvet maassa punnerrusta. Silloinen oma ohjaajani naurahti että se on helppo homma.

Minä kävin ryhmäliikunta tunneilla ahkerasti. Muistan yhden tammikuun kun olin liikkunut 31h. Paino putosi – vähän. Jaksoin jo punnertaa muutaman. Jossain vaiheessa oli jo tunne että ei tässä ole mitään järkeä. Lihakset ei näy ja rasvaa ei saa kuorittua yltään millään. Painoin ihan alussa reilut 80kg, pituutta 175cm. Olin jossain vaiheessa syömättä sokeria noin puolivuotta ja paino putosi reilut kuusi kiloa. Mutta ne hiipi takaisin.

Sitten yhtenä sunnuntaina zumbaryhmään käveli nainen, joka oli ollut muutama viikko takaisin pyöreähkö. Ja nyt –tzimzalabim- kuin varjo entisestään. Aivan mahdottoman hyvännäköinen, hoikka, lihaksikas ja kaunis ja vaikka mitä. Sain slaagin että hitto mitä tämä on tehnyt mitä minä en tee???

Fustra oli se salaisuus. Kyselin tarkasti että mitä, missä ja miten? Sitten lähdin mukaan vaikka en uskonut että saisin aikaan mitään ihmeellisempää muutosta. Mutta olin niiin väärässä. Muistan sanoneeni PT:lleni alkukuvien otto tilanteessa, että tiedän kyllä minkä näköinen olen. Mutta kun näin itsestäni valokuvan takaapäin meinasin pökrätä.

Nyt Fustraa on takana 20 kertaa. Alkupaino 79,6 on vaihtunut 70,6:n, lihakset on näkyvissä kun rasvaa on kuoriutunut pois. Olen kaksi vaate kokoa pienempi. Selän vaivojen takia fyssarilla käyntejä ei ole ollut, jaksan paremmin, olen tyytyväisempi itseeni ja ennen kaikkea nyt osaan treenata oikein ryhmäliikuntatunneilla sekä salilla.

Alkuun kaikki oli ihan paskaliikkeitä mutta kun kroppa avautui ja paino laski, helpottui treeni sekä muu tekeminen salilla. Oli vaikea uskoa että keppijumpalla ja kehon omalla painolla saa aikaan tällaisia tuloksia.

Mahtavaa oli oivaltaa että ei tarvitse enää koskaan yhtään dieettiä tai mitään poppakonstia pitääkseen itsensä kunnossa. Ruokavaliota oli alusta asti helppo noudattaa ja koskaan ei tullut nälkä. Treenistä nautti aivan toisella tasolla kuin ennen.

Fustra on elämäntapamuutos ja sen sekä säännöllisen muun liikunnan avulla pysyn kunnossa lopunelämäni. Kiitos Fustra ja kiitos Ellu!”

Terveisin,

Kristiina Lilloiva, Forever Kerava

Kovakaan treeni ei aiheuttanut kipuja

Treenit olivat todella tehokkaita, hiki virtasi alusta lähtien, ja oman maallikon ymmärrykseni mukaan liikkeet kohdistuivat juuri sinne, mihin pitikin.

– Mira Nikkilä –

Olen aina harrastanut liikuntaa, ratsastanut, käynyt joogassa, pilateksessa, kävelylenkeillä, salilla sen verran, että kunto on pysynyt tyydyttävänä. Kun ikää on tullut lisää ja työ on tietokoneen ääressä, ei kunnossa pysyminen ole enää niin helppoa.

Minulla todettiin jo lapsena synnynnäinen lonkkaluun pään pehmentymä, enkä saanut kävellä vasemmalla jalalla kahteen vuoteen. Jalan lihakset jäivät heikommiksi ja reisiluu 1,5 cm lyhyemmäksi. Jalkojen pituusero on aiheuttanut vuosien saatossa epätasapainoa lihaksistoon.

Vuosi sitten selkäni kramppasi pahasti. Hoidon yhteydessä sain kuulla, että minulla on todennäköisesti hypermobiliteettisyndrooma eli nivelien ja muun sidekudoksen yliliikkuvuus. Se ei välttämättä aiheuta oireita, mutta ilmeisesti minun tapauksessani se on yksi tekijä lihasvaivojen taustalla.

Selkäkrampin jälkeen kävin parillakin fysioterapeutilla ja tein ahkerasti saamiani jumppaliikkeitä. Ne alkoivat auttaa, mutta jouduin silti käymään naprapaatilla. Naprapaatti kertoi, että eräs hänen asiakkaansa oli saanut apua Fustrasta. Varasin tutustumiskerran. Valmentajan haastattelu ja treenit vakuuttivat minut niin, että tein sopimuksen 10 treenikerrasta.

Treenit olivat todella tehokkaita, hiki virtasi alusta lähtien, ja oman maallikon ymmärrykseni mukaan liikkeet kohdistuivat juuri sinne, mihin pitikin. Ihmeellistä oli, että kova treeni ei aiheuttanut mitään vammoja tai kipuja, joista yleensä kärsin treenatessani yksin salilla. Kymmenen treenikerran jälkeen kuntotestit kertoivat selvästi, että edistystä oli tapahtunut. Olo tuntuu hyvältä niin fyysisesti kuin henkisesti, eikä selkä ole vihoitellut koko treenikauden aikana.

Valmentajani on aina iloinen, ystävällinen ja positiivinen ja osaa myös vaatia. Olen aina joutunut ja päässyt treenaamaan täysillä, mutta en kertaakaan voimiini nähden liikaa.

Ryhdin lisäksi löytyi aito oman kehon tuntemus

Tulokset alkoivat iloisesti näkyä ryhdikkäässä olemuksessa, ja kivutkin katosivat. Halusinkin varmistaa, että kaikki opittu siirtyy solumuistiin, ja päätin jatkaa tunteja.

– Pirjo Pykäläinen –

Päätetyö ja säännöllisen liikunnan repsahdus parin viime vuoden ajan oli saanut hartiani kumaraan. Hartioissa ja lavoissa oli ikäviä jumeja muistuttaen vääristä asennoista. Ryhdin etsintä alkoi Fustran avulla valmentajani positiivisten kannusten voimin. Tarkoin valvottujen ja hyvin selostettujen ohjeiden avulla ryhdin lisäksi alkoi löytyä aito oman kehon tuntemus.

Tulokset alkoivat iloisesti näkyä ryhdikkäässä olemuksessa, ja kivutkin katosivat. Halusinkin varmistaa, että kaikki opittu siirtyy solumuistiin, ja päätin jatkaa tunteja. Nyt olen oppinut tekemään voimaliikkeitä oikealla tavalla ja ilokseni olen kiinteytynyt.

Tunnin jälkeen oloni on rento, stressitön ja iloinen

Muutos minussa, fyysisesti ja henkisesti, on huomattava. Seison ryhdikkäämmin ja jaksan kantaa itseni suorassa. Selkä- ja olkapääkipuni ovat lähes poissa. Olen laihtunut puolikkaan vaatekoon ja saanut lisää lihasta, näytän kaiken puolin terveemmältä ja elinvoimaisemmalta.

– Vilma Tryyki –

Puoli vuotta sitten tein raskasta työtä, minulla oli huono ryhti ja kärsin olkapää- ja selkäkivuista päivittäin. Vihasin kaikkea liikuntaa ja olinkin ikäisekseni todella huonossa fyysisessä kunnossa. Minulla oli alhainen itsetunto, joka vaikutti myös mielenterveyteeni ja ulkoiseen olemukseeni. Työpäivän jälkeen olin väsynyt ja voimaton.

Nyt teen edelleen raskasta työtä, mutta olen ryhdikäs, kannan itseni hyvin ja olen energinen ja iloinen. Harrastan liikuntaa kaksi–kolme kertaa viikossa. Minulla on hyvä itsetunto, mikä näkyy käyttäytymisessäni ja pukeutumisessani. Jaksan illasta aamuun pysyä liikkeessä.

Aloitin Fustran reilu puoli vuotta sitten, ja muutos minussa, fyysisesti ja henkisesti, on huomattava. Seison ryhdikkäämmin ja jaksan kantaa itseni suorassa. Selkä- ja olkapääkipuni ovat lähes poissa. Olen laihtunut puolikkaan vaatekoon ja saanut lisää lihasta, näytän kaiken puolin terveemmältä ja elinvoimaisemmalta. Henkinen hyvinvointini on myös parantunut, ja itsevarmuuteni on kasvanut huomattavasti. Fustran ansiosta liikunnasta on tullut mukavaa, ja odotankin innolla aina tunteja.

Valmentajani on ihana, ja hän on tehnyt juuri minulle räätälöidyn ohjelman. Fustra-tunnin jälkeen oloni on aina rento, stressitön ja iloinen. Minulla on vielä matkaa haluamiini tuloksiin, mutta tiedän, että Fustran ja valmentajani avulla saavutan ne varmasti.

Tärkeintä ei ole se mikä näkyy, vaan miltä se tuntuu

Himoliikkujana minulla on ollut oppimista, että ymmärrän levätä, kun kroppa on väsynyt. Olemme keskustelleet harjoittelemisesta kokonaisvaltaisesti. Valmentajani on auttanut ruokavalion järkeistämisessä ja antanut neuvoja syömiseen.

– Katja Hagman –

Fustrassa olen käynyt noin kaksi vuotta. Olen oppinut paljon, toisaalta on kestänyt yllättävänkin kauan oivaltaa joitain asioita. Mutta yhtäkkiä salama on iskenyt kuin kirkkaalta taivaalta, ja olen tajunnut, mitä valmentaja tarkoittaa… Kun aloitimme, en millään uskonut, että hartioita voi oikeasti tietoisesti painaa alaspäin. Nehän nousevat väkisin käsiä nostellessa! Pikkuhiljaa tunnistin kuitenkin, että yläselän/hartioiden/lapaluiden lihaksia voi (yrittää) hallita. Pienikin liike voi olla tehokas – tärkeintä ei ole se mikä näkyy, vaan miltä se tuntuu.

Keskivartalon merkitys on tullut selväksi. Aikaisemmin luulin, että voin lepuuttaa vatsalihaksia tehdessäni käsi- tai jalkaliikkeitä. Teknisesti haastavat liikkeet ovat myös opettaneet keskittymään ja tekemään liikkeet teknisesti oikein. Treenissä kiinnitetään huomiota lihasepätasapainoon ja siihen, että kehon vasen ja oikea puoli muutenkin käyttäytyvät eri tavoin. Viimeisimmän kehon koostumusanalyysin mukaan lihasteni epätasapaino on pienentynyt.

Missään vaiheessa treeni ei ole muuttunut helpoksi. Kun liikkeet ovat tulleet tutuiksi ja olen ehtinyt ajatella hallitsevani ne, aina on seurannut uusia liikkeitä ja haasteita.

Oma rakas harrastus, juoksu, on helpottunut Fustran myötä. Tekniikka oli hakusessa loukkaantumisten ja leikkausten tuomien pitkien pakkolepojen takia. Nyt ryhtini on palautunut. Juoksu tuntuu helpommalta ja hengitys kulkee paremmin. Valmentajani oman urheilutaustan takia olen myös saanut vinkkejä juoksutekniikkaan ja -harjoitteluun.

Himoliikkujana minulla on ollut oppimista, että ymmärrän levätä, kun kroppa on väsynyt. Valmentajani on auttanut ruokavalion järkeistämisessä ja antanut neuvoja syömiseen. Olemme keskustelleet harjoittelemisesta kokonaisvaltaisesti. Olen oppinut kuuntelemaan kehoani paremmin. Kun liikkeet ja treeni Fustrassa tehdään ajatuksella, se auttaa hahmottamaan myös muun treenin järkevyyden.