Fustra ohjaajani Daniela on aivan ihana

Huomasin käyttämälläni kuntosalilla ilmoituksen Fustrasta ja se kuulosti minusta hyvältä. Esitteessä luvattiin apua mm. ryhtiongelmiin ja keskivartalon lihasten vahvistamista. Olen kärsinyt vuosia vasemman lavan ja hartian kivuista ja hoidattanut vaivaa fysioterapeutilla, joten ajattelin fustrasta saattavan olla apua.

Fustrassa on tehty liikkeitä, jotka keskittyvät keskivartalon ja yläselän vahvistamiseen. Ohjaaja tarkkailee ryhtiäni, sillä minulla on taipumusta kääntää olkapäitä eteenpäin ja nostaa hartioita korviin. Taipumukseni johtuu heikoista yläselän lihaksista ja pahasta lihasjumista, jonka sain noin kahdeksan vuotta sitten vasempaan lapa-hartiaan. Lihasjumini on välillä parempi ja välillä huonompi, aina sen mukaan, kuinka paljon jaksan harrastaa liikuntaa tai tehdä taukojumppaa.

Tällä hetkellä fustrassa on keskitytty avaaviin liikkeisiin, koska olen hyvin jäykkä ja minun täytyy lämmitellä hyvin ennen voimaliikkeitä. Olen kuitenkin edistynyt ja jaksan/uskallan tehdä isommilla painoilla kuin aloittaessa. Fustrasta on ollut hyötyä muissa liikuntaharrastuksissani, kuten taitoluistelussa. Koska fustrassa tehdään myös lantiota ja lonkkia avaavia liikkeitä, olen huomannut sen auttavan mm. kantakäännösten harjoittelussa ja apinaliu’uissa.

Myös tavallisessa arjessa olen oppinut tarkkailemaan omaa asentoani ja korjailemaan sitä. Jos olisin hyvin kurinalainen ihminen, tekisin Fustra-harjoitteita myös omin päin. Tarvitsen kuitenkin jonkun minua ohjaamaan ja tarkkailemaan ja siksi Fustra on sopinut minulle hyvin.

Fustra-tunneilla puhumme ohjaajan kanssa myös terveistä elämäntavoista, nukkumisesta ja syömisestä. Fustraan liittyy kehonkoostumusmittaukset aina kurssin alussa ja lopussa. Olen onnistunut kevään aikana laihduttamaan muutaman kilon ja samanaikaisesti lisäämään hieman lihasmassaa ja tämä on ollut hyvin motivoivaa ja innostavaa.

Suosittelen Fustraa kaikille, jotka haluavat panostaa omaan hyvinvointiinsa ja liikkuvuuteensa. Ohjelma räätälöidään kunkin ihmisen tason ja notkeuden mukaan ja sitä muokataan edistymisen ja elämäntilanteen mukaan.

Ohjaajani Daniela on aivan ihana, hän on sopivasti vaativa, mutta myös hyvin ymmärtäväinen ja kannustava. Daniela jaksaa keskittyneesti tarkkailla ja ohjailla tekemistäni ja hän on aina iloinen ja ystävällinen. Tunnen olevani hyvissä käsissä ja harjoituksissa on aina hauskaa.

Terveisin, Petra

Fustran ansiosta voin puurtaa ja puuhailla pihalla ja kasvimaalla

Kuulin Fustrasta ystävältäni, joka oli kokeillut lajia ja halusi suositella koettuaan sen hyödylliseksi. Muutama muukin tuttuni on kertonut harrastavansa Fustraa.

Tavoitteenani oli etenkin liikkuvuuden parantaminen, kehon hallinnan lisääminen ja virheasentojen korjaaminen sekä tätä kautta terveempi, aktiivisempi ja kivuttomampi elämä. Terveempänä voi harrastaa helpommin muitakin kuntoilulajeja ja mm. puurtaa ja puuhailla pihalla ja kasvimaalla.

Tavoitteeni saavutin keskittymällä harjoituksiin ja kuuntelemalla ihanaa ohjaajaani. Tein myös jonkin verran kotiharjotuksia.

Fustra on parantanut liikkuvuuttani ja toisaalta yliliikkuvuus on vähentynyt. Hartiaseudun kivut ovat huomattavasti lieventyneet ja ryhti suoristunut. Fustra on lisännyt lihasvoimaa eri puolilla kehoa. Laji kehittää myös mielestäni keskittymiskykyä. Tämä on helpottanut arkeani ja oloani, myös mieliala on iloisempi.

Suosittelen Fustraa kaikille, jotka haluavat vähemmän kireyksiä ja kiputiloja kehoonsa sekä enemmän voimaa ja liikkuvuutta elämäänsä. Etenkin päätetyötä tekeville lajista on varmasti apua. Fustraa voi harrastaa luonnollisesti myös ennaltaehkäisevästi.

Kiitos ohjaajalleni Danielalle, joka ohjasi fustraharjoituksia taitavasti, kannustavasti, iloisesti ja ymmärtäväisesti, ollen selvästi motivoitunut työssään.

Terveisin Eija

Fustra on tuonut takaisin hyvän itsetunnon

”Olen tyytyväinen, että löysin Fustra-harjoittelun Instagramin kautta. Vuoden 2015 tapaturman jälkeen, ranteen murtuman ja koko vasemman kyljen kiputilojen vuoksi etsin mahdollisuuksia saada kehoni kuntoon. Olin etsinyt pitkän aikaa ja yrittänyt kuntouttaa kättä ja selkää fysioterapiassa, mutta selkään en saanut apua. Kun näin mainoksen Fustrasta, ohjaajan kuva tuntui kiinnostavalta. Tunsin, että haluan kokeilla, ja että hän olisi paras auttamaan ja saisin luottaa.

Päätavoitteeni oli suoristaa ryhtiä ja jaksaa paremmin arjessa. Tavoitteenani oli myös oppia millaisilla liikkeillä kuntosalilla voisin kehittyä. Nyt kun olen käynyt Fustrassa, tiedän, että se on paras keino kehittyä ja saada lihakset kuntoon. Fustra on tuonut takaisin hyvän itsetunnon ja liikkuvuuden sekä keskivartaloni on vahvistunut. Fustra-ohjaajan kanssa treenit ovat parantaneet jaksamistani ja kasvattaneet kestävyyttäni.

Olen suositellut Fustraa omille kavereilleni ja kertonut, mitä hyvä Fustra-treenit tekevät vartalolle.

Kiitos Sinulle Jenni! Olet ystävällinen ja luotettava. Sinulla on paljon hyviä ominaisuuksia: positiivinen elämänasenne, aitous, järjestelmällisyys, rehellisyys jne.

Liikuntaharrastusta aloittaessani minulle oli tärkeää löytää sopiva valmentaja. Rakastan ihmisiä, joista huokuu selkeästi se, että he ovat aidosti kiinnostuneita toisista. Arvostan ihan suunnattomasti ihmisiä, joilla on kyky nimenomaan kuunnella aidosti. Aitous on myös sitä, ettei esitä jotain muuta mitä on. Arvostan aitoa ihmistä, joka sanoo asiat rehellisesti suoraan niin kuin ne on.

Minulle terveelliset elämäntavat ovat niin iso osa elämää. Liikunta ja terveellinen ruokavalio antaa niin paljon energiaa ja onnellisuutta. Fyysinen hyvä olo kulkee usein käsi kädessä henkisen hyvän olon kanssa. Fustra-ohjaajan kanssa treenaaminen on tuonut elämääni paljon iloa ja itsetunto on paljon parempi kuin aiemmin.

Ilolla Ave”

 

Fustran ansiosta sänkypotilaasta aktiivitreenaajaksi

 Tänä päivänä ei uskoisi, että vielä reilut viisi vuotta sitten olin täysin sänkypotilaana ja liikkuminen ei onnistunut vaikeiden särky- ja kiputilojen vuoksi. Lääkärit eivät enää keksineet hoitokeinoja ja minut todettiin jo alle kymmenvuoden sisällä toistamiseen täysin työkyvyttömäksi nuoresta iästäni huolimatta.

Ensin liikkumisen teki vaikeaksi loppuun kuluneet lonkat, jotka vihdoin kahdeksan vuotta sitten taistelujen jälkeen suostuttiin vaihtamaan tekoniveliin. Vuosi näiden jälkeen alkoi vasemmassa pakarassa hermosärky, joka veti kipu ja särkytilaan koko vasemman jalan.

Olin henkisesti aivan loppu järkyttäviin särkyihin sekä erilaisten keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden syötiin. Lääkkeitä söin jo päivittäin kourallisen, jotta jaksoin jollain tavalla seuraavaan päivään. Yhtenä maaliskuisena päivänä löysin netistä artikkelin fustrasta ja tämän myötä chatin kautta minuun otti yhteyttä Markus Keskinen Järvenpään Foreveriltä tarjoten fustran näytetuntia. Tarkalleen ottaen tämä päivä oli 20.3.2017, jota en ikinä uskonut tapahtuvan. Aikataulujen sovittaminen yhteen tuotti alkuun hankaluuksia, kun samaan aikaan satuin täyttämään 50 v mutta lopulta näytetunti saatiin sovittua perjantaille 24.3.2017. Tämä näytetunti muutti elämäni kertaheitolla, sillä niin uskomattomalta kun kuulostaakin mutta jalan hermosärky jäi sille tunnille ja yhtään särkylääkettä en sen jälkeen ole tarvinnut niihin kipuihin ja särkyihin.

Tästä syystä kuten arvata saattaakin, olen jäänyt ” fustrakoukkuun ja tällä hetkellä takana 745 h yksilöfustratuntia ja ryhmäfustratunteja 28 h. Fustraa en jätä, kunnes fustraohjaajani sekä nykyisin myös henkilökohtainen pt Markus Keskinen kyllästyy minuun.

Ensimmäinen asia minkä huomasin pian fustran alettua oli selkeästi parantunut ryhti ja tämän jälkeen liikkuvuus, joka jatkaa edelleen kehittymistä. Painoa olen pudottanut fustran myötä lähes 60 kg mutta tavoitteeseen on vielä matkaa noin 10–15 kg, mutta jonain päivänä sen saavutan. Siitä olen varma!

Fustra on antanut minulle uuden elämän ja ilon nauttia liikkumisesta, jota lonkan tekoniveletkään eivät estä. Vuoden 2022 aikana saan vielä oikeaan polveen tekonivelen, mutta tämäkään ei tule lopettamaan treenihalujani vaan heti kun kynnelle kykenen, olen takaisin salilla fustrailemassa.

Loukkaantumisiltakaan en ole vältytty mutta nämä eivät ole treenaamistani estäneet mutta välillä menoa hidastaneet. Aina on löytynyt vaihtoehtoliikkeitä ja skaalattuja versioita.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen toimistotyöntekijä täytyisi kokeilla fustraa, sillä se on lääke moneen vaivaan. Fustran myötä minun on ollut helppo aloittaa myös crossfit että maantiepyöräily, jotka  tänä päivänä  kuuluvat omaan treenikalenteriin ja kroppa huutaa istumatyöläistä päivittäin liikkumaan entisen sängyn sijaan.

 

Aloitin Jennin kanssa Fustraamisen raskauteni alussa Fit Viherlaaksossa, Espoossa. Tavoitteekseni harjoitteluun asetin tukilihaksiston ja lantionpohjan-lihasten kehittämisen sekä kunnon ylläpitämisen aina synnytykseen asti ja ennenkaikkea sen jälkeen. Uskon juuri Fustra-harjoittelun olleen iso syy helppoon raskauteen ja  kivuttomaan synnytykseen. Pystyin treenaamaan Fustraa aivan raskauden loppuun asti ja aloittamaan uudestaan vain kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen.
Fustra-matkani Jennin kanssa jatkuu edelleen, nyt synnytyksestä on 4 kuukautta aikaa ja keho alkaa palautua taas normaaliin olotilaan. Kohta on siis aika asettaa uusia tavoitteita, vain taivas on rajana.
Jennin kanssa harjoittelu on ollut hauskaa ja hän on erittäin kannustava. Ohjaajana hän motivoi minua ja haastaa menemään kohti epämukavuusalueitani, kuitenkin sietokykyni rajoissa.
Näiltä askelmerkeiltä on hyvä jatkaa.
Camilla

Aloitin Fustran koska valmistaudun polven tekonivelleikkaukseen. En tiennyt Fustrasta mitään ennenkuin liityin Fit Laaksolahden asiakkaaksi joulukuussa 2021. Jäsenyys sisälsi maksuttoman tapaamisen fustravalmentajan kanssa.

Tammikuussa sitten tapasin valmentajani Emilin. Emil oli erittäin kannustava ja motivoiva sekä hyvällä huumorintajulla varustettu kaveri. Tuloksia alkoi syntyä nopeasti. Polvien kivut katosivat, lihasjumit pois, vireystaso nousi ja painokin alkoi tippumaan.

Helmikuussa sain uuden valmentajan Ollin jonka kanssa fustramatkaa oli helppo jatkaa Emilin tekemän pohjatyön jälkeen. Myös Ollin kanssa helppo ja mukava treenata koska hänkin on erittäin kannustava ja tsemppaava valmentajana.

Tammikuusta alkaen, ryhti on parantunut, migreenitkin pois ja paino jatkaa tippumistaan. Fustramatka jatkuu ensin kohti tulevaa leikkausta ja sitten leikkauksen jälkeistä kuntoutusta.

Fit Laaksolahden Fustra-asiakas, Pirjo Kronqvist

Ensipuraisuni Fustraan tapahtui ilmaisen TE3-Liikkuvuusanalyysin kautta. Olen 31- vuotias ja vain yksi osa-alue näytti vihreää, kaikki muut punaista, eli kehoni oli todella kankea. Lisäksi olen kuullut Fustran parantavan myös ryhtiä, tämä oli toinen tekijä mikä houkutteli minut tarttumaan treeneihin.

Jennin kanssa asetimme tavoitteeksi liikkuvuuden lisäämisen, ryhdin parantamisen ja keskivartalon vahvistamisen.
Jennin kanssa on ollut mukava treenata, hän on todella kannustava, ymmärtäväinen ja osaa asettaa asiakkaalle
sopivat tavoitteet. Tämä on ollut ensimmäinen kerta, kun treenaan valmentajan kanssa ja olen ollut todella tyytyväinen. Lähtötasoni mm. keskivartalon lihasten kanssa on ollut täysi nolla, mutta Jennin kanssa on luontevasti voinut kehittyä omaan tahtiin ja hän on osannut nostaa vaatimustasoa sopivassa kohtaa kun kehitystä on tapahtunut.
Olen mielestäni saavuttanut meidän asettamat tavoitteet hyvin treenikertojemme jälkeen. Ryhti on parantunut ja keskivartalo vahvistunut. Kaikista eniten on kuitenkin yllättänyt se, mitä kaikkea muuta treenaaminen on saanut aikaan omassa arjessani. Kiinnitän enemmän huomiota vartalon hallintaan arkipäiväisissä asioissa. Lapsiani nostaessa kiinnitän enemmän huomiota asentoon, seisoessani seison molemmilla jaloilla lantio suorassa, käsillä tehdessä pyrin pitämään hartijat rentona ja tekemään työtä myös selkälihaksilla.

Bonuksena, satunnaiset niska-ja hartijakivut ovat myös kadonneet treenien myötä!

Fustratreeneistä oli itselleni todella paljon hyötyä arkeen ja liikunnan harrastamisen myös jatkossa. Kiitos Jennille, muistan vielä pitkään mm.  ”pitää keskivartalon tiukkana” ja ”vetää lavat taakse”?
Suosittelen kaikkia lämpimästi kokeilemaan!

Viherlaakson Fustra-asiakas, Janica

Haluaisit aloittaa uuden, terveellisemmän ja tavoitteita saavuttavan elämäntavan tulevana vuonna – mutta et oikein tiedä mistä aloittaa?

Kuntosali on vieras, hieman uhkaava paikka – varmasti pullollaan kauniita, trimmattuja naisia ja öljyttyjä Adonis-vartaloita???

Mistä aloittaisi…?

Olet tullut oikeaan paikkaan!

Kuntosalisulkujen päättyminen ja uusi vuosi tuo tulvan uusia treenaajia salille ja heitä kaikkia yhdistää halu aloittaa uusi, terveellinen elämä. Tämä päätös on askelista vaikein, mutta mahdollisuudet onnistumiseen ovat jo nousseet merkittävästi, kun päätös treenien aloittamisesta on tehty!

Jos olet päässyt näin pitkälle, voit jo olla itsestäsi ylpeä! Mutta kannattaa kuitenkin ottaa jäitä hattuun – tie onnistumiseen kulkee monien esteiden kautta, ja matka on vielä pitkä. Ylpeys onnistumisista ruokkii kuitenkin motivaatiota.

Pyrin tässä tekstissä havainnoimaan tyypillisimpiä esteitä onnistumiselle ja antamaan ohjeita kuinka turvallinen, tehokas ja nautinnollinen treeni voidaan aloittaa.

Syitä epäonnistumiselle?

On monia syitä miksi treenien aloittaminen ei onnistu. Puhumme silloin ns. ”barriers to success” – eli onnistumisen esteistä. On hyvin tärkeätä tiedostaa omat esteet ja mainita niistä ohjaajallesi. Silloin voitte yhdessä tehdä suunnitelman miten juuri sinun esteesi päihitetään!

Toinen – hyvin tavallinen – syy epäonnistumiseen on ”ei tiedä mistä aloittaa….”

Pitääkö hankkia viimeisen päälle tyylikkäät asut (300:-), huippumerkkitossut (150:-), voiteet, sukat, proteiinijauheet ja treenikassit? Minkälaista treeniä pitäisi tehdä? Kuinka usein? Kuinka pitkiä treenejä? Olenko liian huonokuntoinen tai liian vanha? Puhumattakaan treenien ulkopuolisista tekijöistä, eli ravinnosta ja levosta…Enkö koskaan enää voi maata sohvalla viinilasin ja Netflixin seurassa?

Tämä on syy miksi kannattaa puhua ammattilaiselle. Me Fustra-ohjaajat olemme koulutettuja auttamaan sinua aloittamaan turvallisen ja tehokkaan harjoittelun. Rakennamme juuri sinulle räätälöidyn tehokkaan ohjelman tavoitteidesi ympärille.

Tämä saattaakin olla yksi epäonnistumisen syy – ei tavoitteita.

Suuri motivaation ja onnistumisen apuri on tavoitteiden asettaminen, eli mitä konkreettista haluaisi harjoittelulla saavuttaa. Silloin on kuitenkin mietittävä onko se Adonis, miss Suomi – vaiko terve, hyvin liikkuva keho ja tyytyväinen mieli? On hyvä, että löytyy tavoitteita kuten ”haluan elää terveellisemmin”, mutta tässä haluamme asettaa tietyn tavoitteen, jonka voimme saavuttaa ja jota voimme testata. Tavoite voi olla esimerkiksi pudottaa 5kg tai päästä irti hartiakivuista. Painonpudotuksen näkee vaa`alla, ja kivuttomuuden tuntee. Jos haluaa esim. saada 1,5 kg enemmän lihasmassaa, meiltä löytyy laitteet, joilla tämänkin voimme testata. Kaikki nämä ovat esimerkkejä tavoitteista, joita voimme seurata. Voit toki aloittaa harjoittelun myös ilman tiettyä tavoitetta; ehkä se löytyy vasta matkan varrelta. Mutta konkreettinen tavoite auttaa sinua näkemään oman edistymisen ja onnistumisen.

Mainitsin tässä muutamia esteitä miksi et pääse tavoitteisiisi. Siirrytäänpä nyt puhumaan siitä, miten voit aloittaa turvallisen ja tehokkaan harjoittelun!

Okay – mistä siis aloittaa?

On todella tärkeää, varsinkin jos olet uusi ”treenaaja”, että tunnet oman kehosi, sairautesi ja muut rajoitteesi. Jos sinulla on jokin perussairaus, olet sairastellut tai olet toipilaana – kysy lääkäriltäsi voitko aloittaa turvallisen harjoittelun. Kun lääkäriltä on tullut suostumus, me Fustra-ohjaajat kartoitamme liikkuvuusanalyysin ja näytetunnin kautta turvallisen harjoittelun estäviä tekijöitä kuten lihaskireyttä, heikkoutta ja/tai puolieroja.

Sitten onkin aika asettaa tavoitteita!

Miksi juuri sinä haluat löytää terveellisemmän elämän, puskea itseäsi ja aloittaa tehokkaan treenailun?

Jos et vielä tiedä tähän vastausta tai haluat apua selkeyttämään tavoitteitasi – ota yhteyttä sinun lähelläsi olevaan Fustra-ohjaajaan. Meille sinä olet tärkeä, ja haluamme auttaa sinua ottamaan ensi askeleet. Seuraavaksi pitääkin sitten suunnitella sinulle reitti kohti onnistumisia! On turha tehdä hauiskääntöä jos tavoitteesi on parantaa takakyykkytulosta. Sinun ohjelmasi tulisi edistää juuri SINUA matkalla tavoitteitasi kohti!

Kun sinulla on tavoitteet ja suunnitelma, kartoitamme vielä miten ne saavutetaan ja mitkä ovat suurimmat esteet onnistumiselle. Monet näistä tippuvat itse harjoittelun ulkopuolelle; terveen elämäntavan ”pyhän kolminaisuuden” kahteen toiseen pisteeseen. Eli ravintoon ja lepoon. Molemmat vaikuttavat onnistumiseen.

Muutosten ei tarvitse olla radikaaleja – voit vielä syödä lempiruokiasi; mutta harjoittelun ohella tulisi varmistaa riittävä proteiinin saanti, juoda riittävästi vettä ja myöskin saada tarvittava määrä kaloreita tavoitteitasi ajatellen. Toki herkuttelu silloin tällöin on sallittua – mutta niin että se pysyy kohtuullisena..

Sama koskee lepoa. On turha toivoa tehokasta treeniä jos nukuit vain kolme tuntia tai olit viimeinen joka tanssit paljain jaloin aamutunneilla…Lihas kasvaa levossa ja kehosi kehittyy ja palautuu nukkuessa.

Viimeinen osa tässä kirjoituksessa koskee säännöllisyyttä. Tuloksia syntyy hitaasti jos harjoittelee vain kerran viikossa. Sitoutuminen vaatii paljon, mutta menestyksen tunne päihittää kaikki negatiiviset tunteet. Me Fustralla kerromme sinulle, miten usein juuri sinun tulisi harjoitella.

Nyt voitkin jättää loput suunnittelut meille. Me rakennamme sinulle ohjelman, tuemme tavoitteitasi ja opastamme sinua myös itsenäiseen harjoitteluun. Olemme salilla tukemassa, opettamassa ja puskemassa sinua eteenpäin. Turvallisesti.

ELI, NÄIN ALOITAT:

  • Lääkärin suostumus & Fustra liikkuvuusanalyysi/näytetunti
  • Aseta tavoitteet
  • Suunnitelma tavoitteiden saavuttamiselle
  • Esteet tavoitteiden saavuttamiselle, ruoka ja lepo
  • Lenkkarit jalkaan ja Fustra-ohjaajan avulla tavoitteita kohti!

Ja muista – sinulla on vain yksi elämä, pidä siitä huolta!

 

Kiinnostuitko, tai jäikö kysyttävää?

Ota yhteyttä Fustra-ohjaajaan lähellä sinua!
Ohjaajat löydät TÄÄLTÄ

Hyviä treenejä ja hyvää alkavaa vuotta!

 

Emil Hiiri

Fustra ohjaaja – Espoo

Ortopedisen liikunnan Spesialisti, Liikuntatieteiden kand., Personal Trainer

 

Teen istumatyötä näyttöpäätteen ääressä ja kärsin toistuvista niska/hartia/selkävaivoista. Huomasin etenkin tyttäreni parina viime vuotena ottamista kuvista ja videoista, että olen kumarainen ja liikkeiltäni tosi jäykkä. Näytin huomattavasti 53 vuotiasta vanhemmalta. Haluan vaivoista eroon ja kroppani vetreäksi.
Olen saanut ylävartaloon liikkuvuutta sekä pikku hiljaa lihasvoimaa mm. selkään ja vatsaan, myös syviin lihaksiin.
Alaselkäni ei ole enää niin jäykkä esim. aamuisin vuoteesta noustessani, eikä kipeä. Ryhtini on parantunut ja tunnen itseni notkeammaksi.
Löysin fustran kun Sikke Sumari kehui sitä naistenlehdessä.

Suosittelen Fustraa kenelle vaan, koska treeni tehdään henkilökohtaisen kartoituksen perusteella yksilölliseksi ”täsmätreeniksi”.

Jenni on ollut just minulle sopiva ohjaaja, tsemppaava, sopivasti vaativa ja mikä parasta huumorintajuinen. Treenaaminen on myös hauskaa hänen johdollaan!

Viherlaakso Fustra-asiakas Malla

Ohjaaja Jenni Kankaanniemi / https://www.fustra.fi/listing/jenni-kankaanniemi/

”Innostuin menemään Fustran testitunnille ja onneksi menin. Tunnin aikana tehdyt oman
kehonpainon liikeet eivät ole ikinä ennen tuntuneet niin vaikeilta. Joissain liikkeissä oli jo vaikeaa pysyä tasapainossa. Huomasin, että olen aiemmin tehnyt monet liikkeet aivan väärin ja minulla on myös ollut vaikeuksia saada ne tuntumaan oikeassa paikassa.”

”Vieläkin naurattaa, kun ennen tuntia mietin, että tuleekohan tässä edes hiki kun tehdään paljon liikkeitä ilman erillisiä painoja. Jenni osoitti epäilyni hyvinkin turhiksi.⁣⁣”

”Olen pelannut jalkapalloa lähes koko elämäni ja muutenkin liikkunut enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Pieni lapsi ja koira pitävät huolen siitä, ettei tule liikaa laiskoteltua. Lihaskunto puolestaan on ollut aina heikkouteni. Olen sitä tyyppiä, joka innostuu salitreenistä niin, että käyn siellä 5 kertaa viikossa noin parin kuukauden ajan. Sen jälkeen kyllästyn ja menee pitkään ennen kun taas jaksan raahautua salille.⁣⁣”

”Olen myös tehnyt istumatyötä viimeiset 10 vuotta ja senkin perusteella voi päätellä ettei kroppa ole aivan parhaimmassa kunnossa.”

”Päädyin kokeilemaan Fustraa ohjaajani Jennin pyytäessä minut ilmaiseen liikkuvuusanalyysiin. Ensin olin kauhuissani kun mietin, että olen kaikkea muuta kuin notkea. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja sovimme ajan. Liikkuvuusanalyysi oli herättävä kokemus ja vaikka tiesinkin, että olen jumissa niin moni asia tuli yllätyksenä.⁣”⁣

”Päätin, että nyt jos koskaan on aika laittaa kroppa kunttoon kun en tästä enää nuorene. Sovimme Jennin kanssa 10 tunnin paketista ja tavoitteeksi asetin liikkuvuuden parantamisen, lihaksien vahvistamisen ja kehonkoostumuksen muokkaamisen.⁣⁣”

”Muutoksia huomasin jo muutaman tunnin jälkeen, mutta varsinkin 10 kerran jäälkeen huomasin jo selkeän eron. Ryhtini oli parantunut, liikkuvuus kropassa oli aivan eri luokkaa kuin alussa. Sen huomasin tehdessäni liikkeitä, joissa alussa en meinannut pysyä pystyssä ja nyt teemme sitä jo lisäpainoilla. Kehonkoostumusanalyysi näytti, että rasvaa on palanut ja lihasta tullut tilalle. Isoin muutos on kuitenkin tapahtunut pääni sisällä sillä olen löytänyt uuden syyn  treenata. Se ei ole se ulkonäkö, vaan hyvinvoiva kroppa ja mieli.”⁣⁣

”Jenni on ollut aivan mahtava ohjaaja, enkä parempaa olisi voinut toivoa. Heti ensitapaamisessamme Jenni teki vaikutuksen ammattitaidollaan, iloisuudellaan ja määrätietoisella otteellaan. Hän motivoi tekemään kovemmin ja ylittämään itseni olematta kuitenkaan liian ankara. Innostuin jatkamaan Jennin kanssa treenaamista tuon 10 kerran jälkeen ja otin lisätunteja, jotka jatkuvat parhaillaan.” ⁣⁣

”Olen saanut tästä myös paljon oppeja itsenäiseen treenaamiseen ja jossain vaiheessa voin ja uskallan jatkaa itsekseni eteenpäin. Tämä on ehdottomasti ollut yksi parhaista asioista johon olen rahani käyttänyt.⁣⁣”

Viherlaakso Fustra-asiakas

Ohjaaja Jenni Kankaanniemi / https://www.fustra.fi/listing/jenni-kankaanniemi/