Haluatko onnistua nyt ja vielä vuosienkin kuluttua?

“Nyt lähdemme rakentamaan kuntoasi loppuelämää varten”, on useasti toistamani lause työssäni. Iästä riippumatta asiakkaani haluavat voida arjessa paremmin ja alkaa liikkua tavoitteellisesti kohti omaa huippukuntoaan tai he pyrkivät vaivoista eroon. Fustra-harjoittelussa jokainen asiakas pääsee tutustumaan omaan kehoonsa aivan uudella tavalla. Mietimme tapoja joilla keho muistaisi, sekä jaksaisi, kantaa sen ihanteellisen ryhdin vielä vuosienkin päästä, kun arki painaa niskassa.

 

Miten saadaan pidettyä harjoittelumotivaatiota yllä, kun töissä deadlinet lähestyvät, kotona selvitettävänä ovat lasten riidat ja vielä ruokakin olisi saatava pöytään?

 

Meillä kaikilla on oma käsitys siitä, miten kehoamme tulisi liikuttaa. Jokaisella on jonkinlainen liikuntatausta joko hyötyliikunnan tai tavoitteellisen treenaamisen parista. Liikuntatavat ja -rutiinit palvelevat varmasti jotain tarkoitusta, mutta ovatko ne parhaat mahdolliset eväät tavoitteiden saavuttamiseksi? Tuntuuko välillä siltä, että treenit junnaavat paikoillaan tai jokin liike omassa salitreenissä kipeyttää kehoasi? Keskeytyykö se perinteinen leikkituokio lastenlasten kanssa yllättävään selkäkipuun? Tällöin on oikea aika alkaa oikomaan liikkeitä ja etsiä kokonaan uusia tapoja suorittaa liike. Saatat huomaamattasi korostaa ja vahvistaa virheellistä asentoa kehossasi! Kipu saattaa vain pahentua eikä kehosi taivukkaan enää samaan. Tässä vaiheessa joku alan ammattilainen astuu usein kuvaan —­ Fustra-ohjaajien luokse tullaan juuri tällaisten oireiden kanssa.

 

Me Fustra-valmentajat opetamme asiakkaillemme perusasioiden, kuten lapa- ja keskivartalotuen, lisäksi paljon myös sellaista, mitä he haluavat oppia tai ovat halunneet jo pitkään osata. Isoimpana, ja ehkä tärkeimpänä asiana ainakin itse pidän sitä, että saan asiakkailleni opetettua sen, kuinka nautinnollista liikunta voi olla ja millaisia muutoksia kehoon saadaan oikeanlaisella liikkumisella. Miten ihanaa aamulla on herätä ilman kropan kolotusta tai kun kauppakassien kanto ei olekaan enää se kaupassa käynnin inhottavin hetki. On myös muistettava oman mukavuusalueen ulkopuolelle menon tärkeys kehityksen kannalta. Ennen kaikkea on tärkeää, että saan asiakkaani ajattelemaan liikuntaa enemmänkin osana arkea, hyötyliikunnan ja tavoitteellisen treenaamisen lempeänä tasapainona, lepoa sekä ravitsevaa ravintoa unohtamatta.

 

Vaikka Fustra-harjoittelu on haastavaa, tehokasta ja intensiivistä treeniä, on asiakassuhde myös paljon muuta. Alusta alkaen annamme asiakkaillemme pieniä kotitehtäviä, jotka treenijakson alussa usein liittyvät hyvän ryhdin harjoitteluun. Tätä kautta saamme jo ujutettua vähän itseämme ja Fustraa asiakkaamme arkeen. Yksittäisten asioiden, kuten lantionhallinnan harjoittelu peilin edessä, kokouksessa istuessa keskivartalon aktivointi sekä pari pysäkkiä aiemmin bussista pois jääminen sekä raikkaan ulkoilman hengittely, alkavat tehdä ihmeitä. Huomaamatta asiakas alkaa viikko viikolta enemmän miettimään ryhtiään, saa parantuneesta ryhdistään kehuja kavereilta ja huomaa kuinka koko olo onkin virkeämpi. Tällöin me pääsemme treeneissämme etenemään uusiin, haastavampiin liikkeisiin. Pian ensimmäisellä tunnilla tehty päänylivienti kepin kanssa alkaa tuntua helpolta hallita, eivätkä olkapäät olekaan enää niin kipeät. Salilla kyykkääminen on muuttunut helpommaksi, koska lantion hallinta on muuttunut merkittävästi. Paremman ryhdin mukana on tullut myös kivuttomammat aamut.

 

Me haluamme jättää pysyvän muistijäljen asiakkaamme kehoon siitä, kuinka itseään tulee kantaa ja miltä temppelissämme tulee tuntua.

 

Haluaisin osittain kumota ”vanha koira ei opi uusia temppuja” -sanonnan. Faktahan on, että iän myötä oppiminen hidastuu ja opitut tavat istuvat tiukemmassa, mutta mikään ei ole mahdotonta. Iän myötä asiat, joita pidämme nyt itsestään selvinä, kuten tasapaino ja lihaskunto, heikentyvät. Kyllä minä ainakin haluan vielä 70-vuotiaana jaksaa täyttää kalenteriani erilaisilla liikuntatunneilla, leikkiä lastenlasteni kanssa karhuperhettä ja herätä aamuihin niin kivuttomana kuin se vain on mahdollista. On myös paljon omasta itsestä kiinni, kuinka kovasti haluaa oppia, miten pitkälle itseään haluaa kehittää ja kuinka paljon on valmis tekemään töitä. Me Fustra-valmentajat olemme siinä auttamassa ja opettamassa koko matkan. Yli 70 vuotias asiakkaani sanoi minulle viime treeneissä, kuinka hän on minun kanssani treenatessa vihdoin ymmärtänyt, mitä hänen lapaluidensa tulee tehdä. Toinen kertoi vähentäneensä päivittäisestä kolmen särkylääkkeen annostuksestaan kaksi pois! Fustralla saavutetut tulokset ovat loppuelämän mukana kulkevia oppeja paremmasta olosta, joita tietenkin tulee pitää yllä säännöllisellä harjoittelulla. Mutta kun kerran olet ne opetellut kunnolla, on niiden ylläpitäminen helpompaa. Fustran avulla onnistut nyt ja vielä vuosien kuluttua!

 

Ryhdikkäin terveisin, Fustra-ohjaaja Sarianne Vallioniemi

 

Haluan tietää lisää